Artur Kokko oli Kokkolan talon isäntä yhdessä veljensä Eemilin kanssa. Hän oli poikamies. Artur Gustafinpka Kokko syntyi
Viitasaarella, Koliman kylän Kokkolassa 9.12.1876 ja kuoli Viitasaarella 1946. Arturin kuoleman jälkeen Kokkola jäi hänen veljensä
Eemilin pojan, Veikon leskelle Signelle ja tämän tyttärelle Liisalle. Artturin kuoleman jälkeen Kokkolassa pidettiin vapaaehtoinen
huutokauppa, jossa myytiin kaikki Kokkolan irtain omaisuus, myös vanha perheraamattu, jonka sukuseura osti itselleen 1990 – luvulla.
Artturin veli Eemil Kokko kuoli hautausilmoituksen mukaan kotonaan Koliman Kokkolassa 29.71942 pitkällisen sairauden murtamana.
Eemil oli syntynyt 12.10.1879 Viitasaaren Koliman Kokkolassa ja haudattiin Haapasaaren hautausmaahan
elokuun 16 pnä 1942. Siunaustilaisuus alkoi hautausilmoituksen mukaan klo 9.45
Kuvassa Artur Kokko veljensä Eemilin arkun äärellä
Artur kirjoitteli runoja ja kronikoita, josta on muistoksi jäänyt tämä runo:
Runo
kirjoittanut Arthur KokkoHumu kuuluu Hukkanalta tuolta Tanelin talolta.
Josfa Antti aikanaan istui illat pitkät
tuolla pankolla parvesfa tupakisfa tuvan seutu.
Kesät kurkia kuritti lavasoitten laitahilla-
nyt on ajat aivan toiset, toiset pojat touhun päällä.
Kerholaiset kekkerisfä pönäkkänä pöydän pääsfa
etukärryn enkelinä
-
Muuan on Itkosen isäntä hällä on Aapeli apuna
toverina Tanelin poika
Ehkempä lienee emäntänä tyttö peräpohjolasta
muuan likka Muhokselta
meijeska niinkuin myky
vaan häneltä ei puutu kyky.
Siinä on Singekin sivusfa meidän Marttakin "mukana"
vielä on Sainikin apuna Ryönholmi homman päällä
vara emännäksi valittu
monta muutakin mukana täsfä sankasfa sakisfa luku seurasfa samasfa -
Talvella on jokaisen joulu vuoden taite tammikuussa
nytpä on köyhittä köyri
palkallisten paras juhla
Pyhänä riuskahti rinnustin poikki halkes rahe raatajalta
jo reuskahti renkille kesä piijat herkes helluntaihin
Rengit astui arvokkaana reiluna rehellisenä marsfivat majurin lailla hemmin lailla halkyttävä
Piijat kun pihlajanmarjat punaposket pulleroiset
käyvät kiljuin peräsfa
Nyt on teillä tiedosfanne vuoden tulo taskusfanne
onhan teille maksettu palkka
luettuna luvatut lantit
vuoden palveltuanne pahasfa oltuanne orjan työsfä
Kallellaan nyt kaikki käyvät onhan pusfit pullollansa
kukkarosfa kullan paino
kulta painaa pahasti kulla kummasti vetääpi maahan miestä mutkallensa
Nyt ei paina pahasti olkapäitä orjan länget
Nyt olet itse isäntä oma lehmäs on ojasfa
elätä jos elätä tahi lypsä ja - lopeta
Tämän viikon viettoon vuoksi vaan on nauttiman
ken elämästään ei nauti
sen tappakoon tauti (mustilaisia tuli)
Eihän teitä emäntä moiti eikä intoile isäntä
tuimilla tulisanoilla
jos viikon viettänet ilolla
istut aina iltamisfa josfa joukolla menette
kuleksitte kulta hanhet kynkäten kylän väliä
onhan kaikilla elonsa huonollakin leven hetket
kaikkihan kalatkin vedesfa aallon karjaa ahvenetkin
lyövät leikkiä lahella
pitäähän kiiskit kisojansa
sären sirrit seurojansa
Wasikatkin vallatonna
lyövät leikkiä lehosfa kuluksi kesäisen päivän
Miksi kulkis kumarasfa aina suuresfa surusfa
ilotonna ihmislapsi
Eihän se ole elämä aina
kulkemista kukkasilla lasku laineen mukana
Lyhynen on onnen aika ilon aika ihmisellä
Niinkuin kevät kukkasilla poutapäivä perhosilla
Kun saapuu iästä ilta elämästä ehtoopuoli
loppuu ilot itsestänsä
Kyllä huomen huolta tuopi
aamu antaapi suruja
Elon koulusfa kovasfa
tarvitaankin tarmokkuutta
tarvitaanpa toisinansa
teräksestä tahdon voimaa mahti maaliman lusina
Tuota toivois todella soisi sulle Suomen lapsi
että olis siveys sisäinen
jaloin seppele sinulle
pidä kaikista kohista omatunto tuomarina
Tottele totuuden ääntä kuule ääntä ihmisyyden
Olkoon sulla suomalainen kotkan katse kaukomieli
sydän rehti rinnasfasi ole ihminen ylevä
Komea Koliman lohisaalis heinäkuussa 1930 kalojen paino oli 5,5 kg – 10,5 kg
kuvassa ovat Kokkolan talon isännät
Emil ja Artur Kokko,
sekä keskellä
M. Jääskeläinen samalta kylältä
Vas. Emil Kokko, Veikko Kokko, keskellä kaksi kesävieraana
ollutta tyttöä, oik. Martta Kokko edessään
Pauli Kokko
Kokkolan ranta Kolima – järveltä nähtynä
Kokkola lähes alkuperäisessä kunnossaan 1800 – 1900 luvun vaihteessa
Jättilaäisen kivet
Taru kertoo, että Viitasaaren Kolimankylässä olisi asunut jättiläinen. Kerrotaan tämän jättiläisen kantaneen säkillä Karjalanvuoresta kiviä Kolima – järven yli järven toiselle rannalla olevalle pellolle. Jättiläinen oli kantanut suurella säkillä kiviä kahden naapurin, Kivikkolan ja Variksen pelloille ja lähti sen jälkeen hakemaan uutta säkillistä järven toiselta puolelta.Täytettyään säkin kivillä, jotka olisi pitänyt kylvää Kokkolan ja Leppäniemen pelloille, lähti jättiläinen jälleen kulkemaan Kolimajärven poikki.
Järvellä säkin pohjaan tuli reikä ja kivet putosivat järveen. Tähän paikkaan muodostui saari, jossa ei vielä tänäkään päivänä kasva puita.
Jättiläisen säkin mentyä rikki ei Kokkolan ja Leppäniemen pelloille riittänyt kiviä kun taas Kivikkolan ja Variksen tilojen ovat tosi kivikkoisia.
Iso on ollut jättiläinen ja iso säkki, sillä saaren paikalla on ollut vettä 5 – 6 metriä.
Tämän tarinan kuuli pikku – poikana Heikki Suihkonen (Viitasaari) vanhemmiltaan ja naapureiltaan Kolimajärven rantamilla. Tarina selittää miksi Kokkolan pellot ovat kivettömiä.