Kokko-Kokkosen sukuseuran patikkaretki Peuranpolulla 19.6-20.6. 2010

 Idea lähteä porukalla Peuranpolun vaellukselle tuli Helenalta. Ajatus kulkea samoja reittejä mitä esi-isämmekin
ovat taivaltaneet tuntui kiehtovalta. Patikoimaan lähti todella vaelluskärpäsen purema ryhmä Kokko-Kokkosia.
Lähtöportilla Tarkkana kuin porkkana
Heti saavuttuamme lähtöpaikkaan näimme, että olimme hyvissä käsissä. Helena otti kartan esiin eikä epäröinyt
viedä porukkaamme metsään: Peuran polulle sen Reisjärven puoleiselle osuudelle. Lähtöpaikalla Muuraisjärveltä
ilmassa oli odotusta ja levottomat jalat odottivat lähtölupaa. Porukkamme oli mielenkiintoinen yhdistelmä ”lapsista
 ja keski-ikäisistä” luonnossa liikkumista harrastavista ihmisistä. Lapset olivat aivan valloittavia ja ihailin heidän
 reippauttaan vaativassa maastossa.. Lauri ( 8 v) halusi heti alkumatkalla lähettää hyttyset Kiinaan. Sinne ne taisivat
lähteä, koska katosivat tuulen vireen tullessa. Aurinko paistoi lähes koko retken ajan ja piti vaeltajien mielen korkealla.
Allekirjoittanut sai heti vetoapua nuorimmista vaellukseen osallistujista eli Laurasta (9v) ja Sallasta (8v). Matkanteko
heidän seurassaan tuntui kevyeltä ja hauskalta. Tytöt kertoivat paljon mielikuvitustarinoita kuin myös tositarinoita.
Heillä oli ihanaa puhetta, jossa mukana oli ihmettelyä, epäilyä ja pohdintaa. Tytöt opettivat minulle mummu Maire Ahon
saunalaulun: ”HUH, HAH HAA, HUH HAH HAA MAAHINEN KIUKAALTA KURKISTAA.
VEITIKKA SILMÄKULMASSA KYSSYYPI TALON ÄMMILTÄ ONKO SAUNASSA LÄMMINTÄ!”

 Kaksi vanhinta ”lasta” Niina (10v) ja Riina (11v) kulkivat omassa tahdissa ja kuiskuttelivat omia juttujaan.
Kaikkia lapsia yhdisti verisukulaisuus eikä todella kommentti suku on pahin pitänyt paikkaansa.

Viimeinkin lepotauko Kokemusten vaihtoa  
Paremmin eivät sukulaiset voi tulla keskenään toimeen, mitä nämä reippaat serkukset. Helenalla myös löytyi tarinoita kerrottavaksi.
Kuulimme suuresta kalansaaliista ja ryssä Matista. Helena (lasten täti) huolehti lasten tarpeista eli ruuasta levähdysten
pituudesta ja määrästä.. Ei vain lapset tunteneet oloaan turvalliseksi Helenan opastuksella vaan me aikuiset vaeltajat
saatoimme jättää Helenan huoleksi retken teon kohti päämääräämme Kuivajärveä. Patikointi Helenalle on harrastus.
Sain tietää, että Alppeja myöden hän on kulkenut rinkka selässä. Myös muut ryhmämme aikuisista olivat myös
kokeneita luonnossa liikkujia. Leena kertoi kävelleensä työkavereiden kanssa n. 175 kilometrin osuuden
pyhiinvaellusreitistä Espanjassa nimeltä Santiago de Compostella. Hänen vaellustapaansa kuuluu pysähtelyt ja
luonnon havainnointi. Sienetkin löysivät tiensä Leenan reppuun. Leena löysi polunvarrelta väkäkepin, joka tosin
unohtui levähdyspaikalle. Mutta ehkä sen kuuluikin jäädä sinne.
Ryhmässämme olivat myös Hilkka ja Paavo. Heidän ulkoinen olemus kertoi rakkaudesta luontoon ja ulkoilma elämään.
He olivat myös varautuneet yöpymään teltassa. Patikointi Lappia myöden tuntui kuuluvan heidän harrastuksiinsa.
Heistä oli vastikään tullut mummi ja vaari pienelle prinsessalle nimeltä Stella. Stella on heidän pojan Kallen ensimmäinen
lapsi ja Hilkan ja Paavon ensimmäinen lapsen lapsi. Stella on perinyt Hilkka mummun viehättävät hymykuopat!
En ole aivan varma, mutta luultavasti Paavo Suihkosen sukuhaara tulee samoilta seuduilta kuin isän isäni
Lauri Vironen eli Koliman Kokkolasta. Tuo pitää selvittää vielä sukuexpertiltä Virpi Pihlajalta.

Omaan tahtiin muistojen kera  
Minulle aivan uusi tuttavuus oli Marjatta, joka oli tullut Seinäjoelta.
Marjatta teki ikään kuin muistelumatkan juurilleen. Vaelluspolku kun mutkitellen meni hänen lapsuutensa
leikki-, marja- ja kalapaikoilla. Marjatan tarina ei ole aivan tavallinen. Ihaili hänen tyyneyttään siitä huolimatta,
että kohtalo on häntä ja hänen perhettään ankaralla kädellä kohdellut. Marjatta jäi puoliorvoksi kahden vuoden
vanhana ja samalla hän joutui erotetuksi sisaruksistaan. Sukulaisten hoidossa hän kasvoi aikuisuuteen.
Viimeisellä pysähdyspaikalla järvenrannalla Marjatta kertoi kesämökkielämästä Teuvalla. Mökin rajanaapurina on
oma tytär perheineen.
Marjatan puoliso toimi retkellämme huoltojoukoissa. Hän toimi osalle meistä autonkuljettajana
lähtöpaikalle. Peuranpolun maasto muistuttaa pohjoisen Lapin maastoa: kivikkoa (pirunpeltoa), kuivan kankaan kasveja
kuin myös suopursuja, lakkaa. Kukkivasta suopursusta tulikin vahva, huumaava tuoksu. Pikku Lapiksi tätä metsänhoitoaluetta
kutsutaankin. Patikoiminen näinkin kivikkoisessa ja mutkittelevassa maastossa, edellytti tarkkaa askellusta niin,
ettei nilkka mene väärään asentoon. Kauniiden, puhuttelevien maisemien ja hyvän seuran lisäksi kohokohdaksi
muodostuivat taukopaikat. Viimeisellä pysähdyspaikalla kevensimme loput eväät repusta. Ei käy kieltäminen, että
matkanteko tuntui jäsenissä ja lähes hiljaisuuden vallitessa keskityimme syömään ja levähtämiseen. Patikoimme 13½ kilometriä:
HYVÄ ME! Patikka retki 19.6.2010 Kokko-Kokkosten kanssa jää ikimuistoisena mieleeni. Toivottavasti meille tulee
tilaisuus sukujuhlassa Reisjärvellä vuonna 2011 muistella meidän yhteistä retkeä Keski-Suomen ja eteläisen Pohjois-Pohjanmaan
rajamailla.

Me teimme sen!  

Kiitokset Kaikille mukana olleille:
Salla Kinnunen, Reisjärvi
Niina Kinnunen, Reisjärvi
Riina Laitila, Oulainen
Laura Laitila, Oulainen
Lauri Paalavuo, Reisjärvi
Leena Tiainen os. Kokkonen, Tikkakoski
Helena Kinnunen, Reisjärvi
Marjatta Perttula os. Paananen, Seinäjoki
Hilkka Suihkonen, Korpilahti
Paavo Suihkonen, Korpilahti
Eija Vironen-Forsström, Kokkola

30.6.2010 Eija Vironen-Forsström

Tästä pääset etusivulle