Idea lähteä porukalla Peuranpolun vaellukselle tuli Helenalta.
Ajatus kulkea samoja reittejä mitä esi-isämmekin
ovat taivaltaneet tuntui kiehtovalta.
Patikoimaan lähti todella vaelluskärpäsen purema ryhmä Kokko-Kokkosia.
Heti saavuttuamme lähtöpaikkaan näimme, että olimme hyvissä käsissä.
Helena otti kartan esiin eikä epäröinyt
viedä porukkaamme metsään:
Peuran polulle sen Reisjärven puoleiselle osuudelle.
Lähtöpaikalla Muuraisjärveltä
ilmassa oli odotusta ja levottomat jalat odottivat lähtölupaa.
Porukkamme oli mielenkiintoinen yhdistelmä ”lapsista
ja keski-ikäisistä”
luonnossa liikkumista harrastavista ihmisistä. Lapset olivat aivan valloittavia
ja ihailin heidän
reippauttaan vaativassa maastossa.. Lauri ( 8 v) halusi heti
alkumatkalla lähettää hyttyset Kiinaan. Sinne ne taisivat
lähteä, koska katosivat
tuulen vireen tullessa.
Aurinko paistoi lähes koko retken ajan ja piti vaeltajien mielen korkealla.
Allekirjoittanut sai heti vetoapua nuorimmista vaellukseen osallistujista
eli Laurasta (9v) ja Sallasta (8v). Matkanteko
heidän seurassaan tuntui kevyeltä ja hauskalta.
Tytöt kertoivat paljon mielikuvitustarinoita kuin myös tositarinoita.
Heillä oli ihanaa puhetta, jossa mukana oli ihmettelyä, epäilyä ja pohdintaa.
Tytöt opettivat minulle mummu Maire Ahon
saunalaulun:
”HUH, HAH HAA, HUH HAH HAA MAAHINEN KIUKAALTA KURKISTAA.
VEITIKKA SILMÄKULMASSA KYSSYYPI TALON ÄMMILTÄ ONKO SAUNASSA LÄMMINTÄ!”
Kaksi vanhinta ”lasta” Niina (10v) ja Riina (11v) kulkivat omassa tahdissa ja
kuiskuttelivat omia juttujaan.
Kaikkia lapsia yhdisti verisukulaisuus eikä
todella kommentti suku on pahin pitänyt paikkaansa.
Paremmin eivät sukulaiset
voi tulla keskenään toimeen, mitä nämä reippaat serkukset.
Helenalla myös löytyi tarinoita kerrottavaksi.
Kuulimme suuresta kalansaaliista
ja ryssä Matista. Helena (lasten täti) huolehti lasten tarpeista eli ruuasta
levähdysten
pituudesta ja määrästä.. Ei vain lapset tunteneet oloaan turvalliseksi
Helenan opastuksella vaan me aikuiset vaeltajat
saatoimme jättää Helenan huoleksi
retken teon kohti päämääräämme Kuivajärveä.
Patikointi Helenalle on harrastus.
Sain tietää, että Alppeja myöden hän on
kulkenut rinkka selässä. Myös muut ryhmämme aikuisista olivat myös
kokeneita
luonnossa liikkujia. Leena kertoi kävelleensä työkavereiden kanssa n. 175 kilometrin
osuuden
pyhiinvaellusreitistä Espanjassa nimeltä Santiago de Compostella.
Hänen vaellustapaansa kuuluu pysähtelyt ja
luonnon havainnointi. Sienetkin löysivät
tiensä Leenan reppuun. Leena löysi polunvarrelta väkäkepin, joka tosin
unohtui
levähdyspaikalle. Mutta ehkä sen kuuluikin jäädä sinne.
Ryhmässämme olivat myös Hilkka ja Paavo.
Heidän ulkoinen olemus kertoi rakkaudesta
luontoon ja ulkoilma elämään.
He olivat myös varautuneet yöpymään
teltassa.
Patikointi Lappia myöden tuntui kuuluvan heidän harrastuksiinsa.
Heistä oli
vastikään tullut mummi ja vaari
pienelle prinsessalle nimeltä Stella. Stella on
heidän pojan Kallen ensimmäinen
lapsi ja Hilkan ja Paavon ensimmäinen
lapsen lapsi. Stella on perinyt Hilkka mummun viehättävät hymykuopat!
En ole aivan varma,
mutta luultavasti
Paavo Suihkosen sukuhaara tulee samoilta seuduilta kuin isän
isäni
Lauri Vironen eli Koliman Kokkolasta.
Tuo pitää selvittää vielä sukuexpertiltä Virpi Pihlajalta.
Minulle aivan uusi tuttavuus oli Marjatta, joka oli tullut Seinäjoelta.
Marjatta teki ikään kuin muistelumatkan juurilleen. Vaelluspolku kun mutkitellen
meni hänen lapsuutensa
leikki-, marja- ja kalapaikoilla. Marjatan tarina ei ole
aivan tavallinen. Ihaili hänen tyyneyttään siitä huolimatta,
että kohtalo on
häntä ja hänen perhettään ankaralla kädellä kohdellut. Marjatta jäi puoliorvoksi
kahden vuoden
vanhana ja samalla hän joutui erotetuksi sisaruksistaan.
Sukulaisten hoidossa hän kasvoi aikuisuuteen.
Viimeisellä pysähdyspaikalla
järvenrannalla Marjatta kertoi kesämökkielämästä Teuvalla. Mökin rajanaapurina
on
oma tytär perheineen.
Marjatan puoliso toimi retkellämme huoltojoukoissa.
Hän toimi osalle meistä autonkuljettajana
lähtöpaikalle.
Peuranpolun maasto muistuttaa pohjoisen Lapin maastoa: kivikkoa (pirunpeltoa),
kuivan kankaan kasveja
kuin myös suopursuja, lakkaa. Kukkivasta suopursusta
tulikin vahva, huumaava tuoksu. Pikku Lapiksi tätä metsänhoitoaluetta
kutsutaankin.
Patikoiminen näinkin kivikkoisessa ja mutkittelevassa maastossa, edellytti
tarkkaa askellusta niin,
ettei nilkka mene väärään asentoon. Kauniiden,
puhuttelevien maisemien ja hyvän seuran lisäksi kohokohdaksi
muodostuivat taukopaikat.
Viimeisellä pysähdyspaikalla kevensimme loput eväät repusta. Ei käy kieltäminen,
että
matkanteko tuntui jäsenissä ja lähes hiljaisuuden vallitessa keskityimme
syömään ja levähtämiseen. Patikoimme 13½ kilometriä:
HYVÄ ME!
Patikka retki 19.6.2010 Kokko-Kokkosten kanssa jää ikimuistoisena mieleeni.
Toivottavasti meille tulee
tilaisuus sukujuhlassa Reisjärvellä vuonna 2011
muistella meidän yhteistä retkeä Keski-Suomen ja eteläisen Pohjois-Pohjanmaan
rajamailla.
Kiitokset Kaikille mukana olleille:
Salla Kinnunen, Reisjärvi
Niina Kinnunen, Reisjärvi
Riina Laitila, Oulainen
Laura Laitila, Oulainen
Lauri Paalavuo, Reisjärvi
Leena Tiainen os. Kokkonen, Tikkakoski
Helena Kinnunen, Reisjärvi
Marjatta Perttula os. Paananen, Seinäjoki
Hilkka Suihkonen, Korpilahti
Paavo Suihkonen, Korpilahti
Eija Vironen-Forsström, Kokkola
