Sukututkimusprojekti etenee

Hallitus kokoontui tänään 21.9.2019 Pihtipudas-seuran sukututkimuspäivän päätteeksi keskustelemaan ja tekemään päätöksiä sukukirjaprojektista.

Sukukirjan ensimmäinen osa valmistuu sukukokoukseen 18.7.2020 mennessä. Ennakkomyynti alkaa maaliskuussa 2020.

Sukukirjan toista osaa varten tarvitsemme perhetietolomakkeita, joilla annetaan lupa elossa olevien perheenjäsenten tietojen julkaisemiseen sukukirjan myöhemmin julkaistavassa toisessa osassa.

Hallituksen kokous 23.3.2019

Hallitus kokousti kevätkokouksensa 2019 Pihtiputaan kunnantalolla.

Juoksevien asioiden ja vuoden 2018 vuosikertomus- ja tilinpäätösasioiden ohella hallitus käsitteli jäsenhankintaa ja varainhankintaa.

Sukukokouksen velvoittamien projektien eli sukuvaakunan, kotisivujen uudistamisen ja sukukirjaprojektin nykyhetken tila ja edistyminen todettiin.

Lisäksi hallitus loi katsauksen varainhankinnan tarpeisiin sekä päätti vastuista kevään sukutiedotteen sisällön osalta.